Päivä mennä hurahti iltaa kohti pahan masukivun kourissa. Pikku ykät ja johan olo parani sopivasti tyylikkääseen iltamenoon. Oopperaan. Nam. Ilmaisun riemujuhlaa - kaikille aisteille jotakin - kylmää, kuumaa, hiljaista, suloista, pauhua, meteliä ja paljon goose bumpseja iholla. Väreitä niskassa, karvat pystyssä. Puccinin upea libretto, ei jätä kylmäksi. Mutta kuka onkaan tuo uusmoguli jolle aina lankeaa kakkosen rooli? Oi miksi bassobaritoni jää tenorille oopperassa? Ehkä periaateella ei makeaa mahan täydeltä? Joka tapauksessa Juha Uusitalo on juuri sitä miksi miestä ylistetään - tulkoon se sanotuksi ihan omin sanoin; jykevää, kuin Kalevala, Suomalaista isolla s:llä ja jotain mitä on aina toivonut tulevaksi. Olen hurmoksissa, koukussa. Toisaalta, sainhan kuunnella miestä yli kolme tuntia. Että vähemmästäkin.
Ja kuka deemoni oli keksinyt järjestää apeat Suomi-Ruotsi ottelut samaan aikaan, jolloin puoli maailmaa liikkeellä eikä parkkipaikkoja missään...paitsi tietty Ooperan oven edessä nurmikolla. Se osaa joka elää!
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti