Jeremiaan sairaskertomus

Loukkaannuin yöllä. Joku sairas kävi kimppuuni ja teki reiän etutassun tyveen. Hirvittävän kipeä. Aamulla näytin mammalle, se kyllä osaa katsoa ja kauhistella. Illalla lyhyt hippa omenapuissa. Saalislaskurissa yksi vaivaishiiri yöllä, toinen päivällä. Keskivertotulos vaikkei kissat laskekkaan.

Juha Uusitalo on uusi lihaksi tullut Puccini

Päivä mennä hurahti iltaa kohti pahan masukivun kourissa. Pikku ykät ja johan olo parani sopivasti tyylikkääseen iltamenoon. Oopperaan. Nam. Ilmaisun riemujuhlaa - kaikille aisteille jotakin - kylmää, kuumaa, hiljaista, suloista, pauhua, meteliä ja paljon goose bumpseja iholla. Väreitä niskassa, karvat pystyssä. Puccinin upea libretto, ei jätä kylmäksi. Mutta kuka onkaan tuo uusmoguli jolle aina lankeaa kakkosen rooli? Oi miksi bassobaritoni jää tenorille oopperassa? Ehkä periaateella ei makeaa mahan täydeltä? Joka tapauksessa Juha Uusitalo on juuri sitä miksi miestä ylistetään - tulkoon se sanotuksi ihan omin sanoin; jykevää, kuin Kalevala, Suomalaista isolla s:llä ja jotain mitä on aina toivonut tulevaksi. Olen hurmoksissa, koukussa. Toisaalta, sainhan kuunnella miestä yli kolme tuntia. Että vähemmästäkin.
Ja kuka deemoni oli keksinyt järjestää apeat Suomi-Ruotsi ottelut samaan aikaan, jolloin puoli maailmaa liikkeellä eikä parkkipaikkoja missään...paitsi tietty Ooperan oven edessä nurmikolla. Se osaa joka elää!

Tekijät esittäytyvät videoilla

Tekijät esittäytyvät videoilla

Jeremiaan alamietteet

Alan huolestua mamman mielentilasta. Uskon että meistä on tulossa viholliset. Toista kertaa peräkkäin löydän turkistani jotain kirpeää jota irtoaa mamman käsissä. Eikö se itse huomaa lainkaan? Uskon että huomaa. Saattaa olla että jopa tekee sen tahallaan. Todella ällöttävää. Kaikenlainen koskeminen saa loppua tällä haavaa.
Lisäksi mamma on ottanut Lakanavarkaan metkut omikseen. Ehdin tänään varata iltapäivänokosille untsikan ja niin vaan tuo vekkuli tuli ja siirsi minut kuin lounaspötkön siitä pois ja kävi itse unille sen päälle. Mokoma hyväkäs.
Sain iltapalaksi paksun hiiren. Todella hyvinsyöneen. Jätin sen kuistille myös mummin nähtäville. Toivottavasti tajuaa että sitä saa syödä, mikäli sitä on vielä aamulla jäljellä.

Omenapiiraan varjossa

Tänään oli tarkoitus olla viritettyä ohjelmaa heti aamusta: vieraita tulossa! Omassa kodissa pelkkä ajatuskin olisi herättänyt maanisen siivousepisodin, mutta täällä mummon luona maalla asioihin suhtaudutaan paljon kevyemmin - kukaan ei edes maininnut asiaa. Vierailu piti hurahtaa käyntiin puolilta päivin, joten henkinen murina olikin melkoinen kun aamutuimaan vasta niihin aikoihin kun Jeremiaan kanssa käänsimme toista kertaa kylkeä, kuului alakerroksista vieraita ääniä. Ja takuulla ei kello ollut edes kymmentä. Sairasta, miten aikaiseen toiset osaavat olla tulossa ja menossa. Mietittiin siinä hetki unen kourissa että olisiko tässä aihetta ylösnousuun. Pikatsekkasimme toistemme reaktiot ja totesimme; ei välitöntä vaaraa ja jatkoimme unia. Yhä pahempana vellova syyllisyys marssitti meidät kuitenkin pian ylös, ja aamun toinen shokki oli, kun elämänlanka - musta panta - oli kadonnut. Oli siis kuljettava tyynesti olohuoneen läpi tukka sähköiskun jäljiltä suoraan kattoa kohti sojottaen ja vannottava pikaista paluuta vieraille, jotka olivat ei -huomaavinaankaan turpeaa hiuspehkoa joka pursui esiin ja ylös ja joka suuntaan kaikista litistämisyrityksistä huolimatta. Äiti oli kunnostautunut väkertämällä sieviä pikku leipiä joiden päällisvalikoimaan kuului eksoottisesti kinkkua, raakaa sipulia, tomaattia ja munia. Kaiken vielä ymmärrän mutta mistä raaka sipuli tuohon tuli? Maistuvia olivat, joten luulot sikseen.
Kahvittelun päätteeksi teimme tyrmistyttävän havainnon: vieraat eivät olleet edes maistelleet talon väen pykäämää porkkanakakkua. Täytyy myöntää että se näytti vähemmän upealta: olihan se päällysteetön ja vielä röpelöpintainen - mutta silti! Tuliaisena saatu ompputorttu oli vienyt voiton. Törkeää. Tästä ei hevin nousta.
Omppujen esiinmarssi ei torttuiluun loppunut; koska satoi lähes koko päivän päädyimme marjasavotan sijasta duunailemaan omppumehua ja hilloa ja lopulta tuli leivottua leipääkin siitä herasta jota taannoisesta kotijuuston valmistuksesta jäi. Illalla sain äidin puhuttua "tv:n" ääreen, katsomaan leffan "Näkemiin lapset." Koruton kerronta jonka loppu jättää tyhjän päälle: miksi?
Ai niin, katkeroituneen kakkutilityksiä: ei se ompputorttu nyt niin hyvää ollut; kermakuorruke oli pistävää ja siitä tuli mahanpuruja. Ihan totta, mistä muusta sellaiset oireet olisivat voineet tulla??